Minä ite

Englantilaisurokset tunnetaan maailmalla herrasmiehinä. Vietettyäni hieman aikaa Brittein saarilla huomasin ilokseni huhujen olevan totta. Toisin kuin Suomessa, jossa naisia läimitään toverillisesti selkään, ja tarjotaan korkeintaan purukumia, täällä naiselle avataan ovi, kannetaan laukut ja tarjotaan ruoka. Tämä ei suinkaan koske vain typyköiden heiloja, vaan kaikkia hyvinkasvatettuja kaksilahkeisia.

Alun innostuksen jälkeen alkoikin yllättäen hieman nyppimään. “Ei sun hei tartte tietenkään yhtään ruokakassia kantaa, mut jaksatko kantaa vaikka noi vessapaperit?” Joo mitenkään en hei jaksa kokonaista neljää rullaa. Pomokin hyysäsi jatkuvasti, soitti perään, että löysitkös perille? Löysin kuule, ihan ite. Auton oven avaaminenkin on nykyään lähinnä ärsyttävä ele. Sisälläni kuohuu pieni uhmaikäinen. Minä ite!

Uhmani johtuu enimmäkseen siitä, etteivät eleet tunnukaan syntyvän kohteliaisuudesta. Tuntuu siltä kuin minua pidettäisiin aivottomana ja avuttomana. Toisaalta näyttää myös siltä, että täällä riittää avuttomia typyjä paasattavaksi, sillä he ovat tottuneet siihen, että joku tekee kaiken heidän puolestaan. Suomalaisnaisena joutuu helposti törmäyskurssille englantilaisherrojen kanssa, jotka eivät ole tottuneet itsenäiseen naiseen, joka osaa jopa vaihtaa lampun ja maksaa itse kaiken.

Jos onnistuu kuitenkin tekemään itsensä kanssa kompromissin ja pääsee uhmastaan eroon (ihan itse), voi suomalaisnainenkin iloita siitä, että joku auttaa niiden alennusmyyntikassien kanssa tai tarjoaa vaikkapa lounaan. Aina ei tartte ihan ite!