Iso-Britannian aika on tunnetusti kaksi tuntia jäljessä Suomen aikaa. Tähän aikaeroon on helppo tottua, eikä se ole onneksi niin kovin suurikaan että maiden välillä olisi vaikea kommunikoida, mikä onkin erittäin kätevää erityisesti kansainvälistä bisnestä tehdessä.
Ongelmia syntyykin, kun langattoman päässä oleva britti ilmoittaa suomalaiselle liikekumppanilleen soittavansa viiden minuutin kuluttua. Suomalainen istuu siis lähietäisyydellä puhelimestaan odottaen Mr. Smithin soittavan takaisin 4,5-5,5 minuutin kuluttua, noin suunnilleen. Kun puhelua ei vielä kuudenkaan minuutin päästä kuulu, Herra Virtanen alkaa jo hermostuneesti naputella pöytää sormillaan. Mikä sillä nyt kestää?
Toisaalla Mr. Smith on jättänyt puhelimensa työpöydälle ja lähtenyt nauttimaan virkistävän kupposen teetä työtoverinsa kanssa. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että hänen äskeinen puhekumppaninsa odottaa hänen soittoaan.
Kun suomalainen sanoo ”soitan takaisin viiden minuutin kuluttua”, se tarkoittaa, että hän palaa asiaan mahdollisimman pian, 300 sekunnin kuluessa. Kun englantilainen sanoo ”I’ll call you back in five minutes”, hän tarkoittaa, että palaa asiaan kunhan ehtii, jaksaa tai muistaa.
Suomessa odotetaan usein myös sähköposteihin vastattavan korkeintaan 24 tunnin kuluessa, vaikka toivottavaa olisi, että vastaanottaja päivystäisi tietokoneensa ääressä suurimman osan päivästä. Meidän onneksemme suurin osa suomalaisista näin tekeekin.
Jos englantilaisen kanssa on viestitettävä sähköpostin välityksellä, on varauduttava päivien, jopa viikkojen odotukseen. Kollegalle kannattaa siis kiireisissä asioissa soittaa. Vaarana on, että langan päästä kuuluu ”I’ll call you back in five minutes”.
perjantai 1. heinäkuuta 2011
perjantai 10. kesäkuuta 2011
Arkadianmäen kesäteatteri
Kesäteatterit ovat Suomessa suosittuja: jopa kolmannes suomalaisista ainakin suunnittelee käyvänsä vähintään yhdessä esityksessä vuosittain. Monesti katselijat ovat sään armoilla ja joutuvat tihrustelemaan näytöstä tihkusateen läpi tai auringon paistaessa silmiin.
Tänä vuonna meillä on kuitenkin ollut ilo seurata useita Arkadianmäen kesäteatterin näytöksiä suoraan kotisohvaltamme median välityksellä, vieläpä aivan ilmaiseksi. Tästä saamme kiittää teatterin uupumattomia näyttelijöitä, jotka jaksavat esittää meille näytöksen toisensa jälkeen. Erityiset kiitokset ansaitsee myös teatterin ohjaaja, Kataisen Jykä, joka on meidän iloksemme pitänyt shown pyörimässä näinkin pitkään.
Jykän piti olla myös tarinan alkuperäinen käsikirjoittaja, mutta Jykän harmiksi käsikirjoittajiksi mielii joukko muitakin innokkaita teatterin ystäviä. Tyytymättömyys tarinan juonenkäänteitä kohtaan on kasvanut sekä teatterin harrastajien että sitä seuraavien joukossa.
Arkadianmäen kesäteatterin näyttelijät ja ohjaajanhan valitsivat poikkeuksellisesti katsojat. Ääniä annettiin epätavallisen paljon, jopa enemmän kuin Idolsin finaalilähetyksessä. Jykä ei kuitenkaan ollut tyytyväinen katsojien valintaan, joten hän ryhtyi selvittämään, mikäli he olisivat kuitenkin olleet väärässä.
Samaan aikaan toisaalla Soinin Timppa pohti, että koska hänen esityksensä valittiin äänestyksen kolmanneksi parhaaksi, hänen pitäisi myös päästä tuotantotiimiin Jykän rinnalle. Ongelmaksi muodostui Timpan tukiryhmä, joka ei pidä Jykän käsikirjoituksesta eikä halua lähteä mukaan ellei kirjoitusta muuteta.
Mikäli Jykä ei suostu muuttamaan käsikirjoitusta, Timppa on selvästikin takinkääntäjä, ja sitä Timppa ei halua olla. Hän haluaisi kuitenkin päästä tuotantotiimiin, sillä hän tietää, ettei näyttelijöillä ole todellisia vaikutusmahdollisuuksia käsikirjoituksen muuttamiseksi.
Ehkä Timpan pitäisi muistuttaa tukijoitaan siitä, mikä on todellista takinkääntämistä. Hän voisi kertoa tarinan Englannista, jonka kuuli paikalliselta tuttavaltaan: siellä eräs poliittinen puolue lupasi poistaa yliopistojen lukukausimaksut ennen vaaleja. Puolue pääsikin – isoilta osin opiskelijoiden äänillä – hallitukseen, jonne päästyään he äänestivät lukukausimaksujen kolminkertaistamisen puolesta. Siellä takinliepeet viuhuivat niin että niiden märät helmat löivät tuhansia opiskelijoita suoraan kasvoille.
Jos käsikirjoittajia on kuitenkin useita, on selvää, että jokaisen on annettava periksi, tehtävä kompromisseja: sekä Jykän että Timpan, Jutan että Paven. Kaikkia juonenkäänteitä kun ei millään saada mahtumaan samaan tarinaan, varsinkaan, jos ne ovat ristiriidassa keskenään. Katsojia olisi kuitenkin kuultava, sillä tosi-tv:n luonteeseen kuuluu, että he valitsevat lopulta voittajan.
Tänä vuonna meillä on kuitenkin ollut ilo seurata useita Arkadianmäen kesäteatterin näytöksiä suoraan kotisohvaltamme median välityksellä, vieläpä aivan ilmaiseksi. Tästä saamme kiittää teatterin uupumattomia näyttelijöitä, jotka jaksavat esittää meille näytöksen toisensa jälkeen. Erityiset kiitokset ansaitsee myös teatterin ohjaaja, Kataisen Jykä, joka on meidän iloksemme pitänyt shown pyörimässä näinkin pitkään.
Jykän piti olla myös tarinan alkuperäinen käsikirjoittaja, mutta Jykän harmiksi käsikirjoittajiksi mielii joukko muitakin innokkaita teatterin ystäviä. Tyytymättömyys tarinan juonenkäänteitä kohtaan on kasvanut sekä teatterin harrastajien että sitä seuraavien joukossa.
Arkadianmäen kesäteatterin näyttelijät ja ohjaajanhan valitsivat poikkeuksellisesti katsojat. Ääniä annettiin epätavallisen paljon, jopa enemmän kuin Idolsin finaalilähetyksessä. Jykä ei kuitenkaan ollut tyytyväinen katsojien valintaan, joten hän ryhtyi selvittämään, mikäli he olisivat kuitenkin olleet väärässä.
Samaan aikaan toisaalla Soinin Timppa pohti, että koska hänen esityksensä valittiin äänestyksen kolmanneksi parhaaksi, hänen pitäisi myös päästä tuotantotiimiin Jykän rinnalle. Ongelmaksi muodostui Timpan tukiryhmä, joka ei pidä Jykän käsikirjoituksesta eikä halua lähteä mukaan ellei kirjoitusta muuteta.
Mikäli Jykä ei suostu muuttamaan käsikirjoitusta, Timppa on selvästikin takinkääntäjä, ja sitä Timppa ei halua olla. Hän haluaisi kuitenkin päästä tuotantotiimiin, sillä hän tietää, ettei näyttelijöillä ole todellisia vaikutusmahdollisuuksia käsikirjoituksen muuttamiseksi.
Ehkä Timpan pitäisi muistuttaa tukijoitaan siitä, mikä on todellista takinkääntämistä. Hän voisi kertoa tarinan Englannista, jonka kuuli paikalliselta tuttavaltaan: siellä eräs poliittinen puolue lupasi poistaa yliopistojen lukukausimaksut ennen vaaleja. Puolue pääsikin – isoilta osin opiskelijoiden äänillä – hallitukseen, jonne päästyään he äänestivät lukukausimaksujen kolminkertaistamisen puolesta. Siellä takinliepeet viuhuivat niin että niiden märät helmat löivät tuhansia opiskelijoita suoraan kasvoille.
Jos käsikirjoittajia on kuitenkin useita, on selvää, että jokaisen on annettava periksi, tehtävä kompromisseja: sekä Jykän että Timpan, Jutan että Paven. Kaikkia juonenkäänteitä kun ei millään saada mahtumaan samaan tarinaan, varsinkaan, jos ne ovat ristiriidassa keskenään. Katsojia olisi kuitenkin kuultava, sillä tosi-tv:n luonteeseen kuuluu, että he valitsevat lopulta voittajan.
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Kiitos on kirosana
Ensimmäinen tapaus sattui ruokakaupassa. Kuten joskus sattuu, en katsonut kunnolla eteeni ja törmäsin edelläni olevaan naisihmiseen. Nainen pahoitteli salamana, ennen kuin ehdin itse avata suutani pyytääkseni anteeksi.
Toinen tapaus sattui erään kauppakeskuksen kioskijonossa. Itseäni toistakymmentä vuotta vanhempi mies rynni ohitseni ja tönäisi samalla. Anteeksipyyntöjen sijaan sain vihaisen mulkaisun. Ettäs kehtasinkin olla Hänen tiellään!
Aivan oikein. Ensimmäinen tapaus sattui Englannissa ja toinen koti-Suomessa Ärrän jonossa. Nämä ovat vain lukuisia esimerkkejä niistä käytösmalleista joita enimmäkseen kohtaan näissä maissa. Poikkeuksia molempiin suuntiin tietysti löytyy, sekä idiootteja että herrasmiehiä löytyy kaikkialta.
Suomesta tuntuvat vain sekä leidit että herrasmiehet olevan vähissä. Käytöstavat eivät ole teennäistä teitittelyä tai poskisuudelmia, vaan toisten huomioon ottamista. Sanat kiitos ja anteeksi ovat yhtä yleisiä kuin suurimman juorulehtemme asia-artikkelit.
Tuore tutkimus osoittaa, että Suomen koululaiset ovat maailman huonokäytöksisimpien nuorten joukossa. Onko se ihme, kun isäpappa näyttää mallia haukkumalla homoja ja neekereitä ja äiti muistuttaa pikku Elsa-Isabellalle tämän olevan maailman napa, muista viis.
Toki nämä ovat ääriesimerkkejä. Suurin osa vanhemmista tuskin on mölisijöitä jotka kannustavat lastaan itsekkyyteen ja huonoon käytökseen. Monet niistäkään, jotka eivät muista aina kiittää tai pahoitella, eivät välttämättä ole piittaamattomia tai tahallaan töykeitä, korkeintaan ujoja kuin teinipoika ekoilla treffeillä.
Oli huonon käytöksen syynä sitten töykeys, ujous tai välinpitämättömyys, malli tulee kuitenkin kotoa. On turha syyttää koulua tai yhteiskuntaa siitä, että opettaja soittelee perään tai lähettää kotiin epämiellyttäviä kirjeitä kun jälkikasvu on räkinyt taas kattoon tai lehmitellyt opettajaa. Lasten kasvatus ei ole koulun, yhteiskunnan tai Jonkun Muun tehtävä, se on vanhempien tehtävä.
Toinen tapaus sattui erään kauppakeskuksen kioskijonossa. Itseäni toistakymmentä vuotta vanhempi mies rynni ohitseni ja tönäisi samalla. Anteeksipyyntöjen sijaan sain vihaisen mulkaisun. Ettäs kehtasinkin olla Hänen tiellään!
Aivan oikein. Ensimmäinen tapaus sattui Englannissa ja toinen koti-Suomessa Ärrän jonossa. Nämä ovat vain lukuisia esimerkkejä niistä käytösmalleista joita enimmäkseen kohtaan näissä maissa. Poikkeuksia molempiin suuntiin tietysti löytyy, sekä idiootteja että herrasmiehiä löytyy kaikkialta.
Suomesta tuntuvat vain sekä leidit että herrasmiehet olevan vähissä. Käytöstavat eivät ole teennäistä teitittelyä tai poskisuudelmia, vaan toisten huomioon ottamista. Sanat kiitos ja anteeksi ovat yhtä yleisiä kuin suurimman juorulehtemme asia-artikkelit.
Tuore tutkimus osoittaa, että Suomen koululaiset ovat maailman huonokäytöksisimpien nuorten joukossa. Onko se ihme, kun isäpappa näyttää mallia haukkumalla homoja ja neekereitä ja äiti muistuttaa pikku Elsa-Isabellalle tämän olevan maailman napa, muista viis.
Toki nämä ovat ääriesimerkkejä. Suurin osa vanhemmista tuskin on mölisijöitä jotka kannustavat lastaan itsekkyyteen ja huonoon käytökseen. Monet niistäkään, jotka eivät muista aina kiittää tai pahoitella, eivät välttämättä ole piittaamattomia tai tahallaan töykeitä, korkeintaan ujoja kuin teinipoika ekoilla treffeillä.
Oli huonon käytöksen syynä sitten töykeys, ujous tai välinpitämättömyys, malli tulee kuitenkin kotoa. On turha syyttää koulua tai yhteiskuntaa siitä, että opettaja soittelee perään tai lähettää kotiin epämiellyttäviä kirjeitä kun jälkikasvu on räkinyt taas kattoon tai lehmitellyt opettajaa. Lasten kasvatus ei ole koulun, yhteiskunnan tai Jonkun Muun tehtävä, se on vanhempien tehtävä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)