Kiitos on kirosana

Ensimmäinen tapaus sattui ruokakaupassa. Kuten joskus sattuu, en katsonut kunnolla eteeni ja törmäsin edelläni olevaan naisihmiseen. Nainen pahoitteli salamana, ennen kuin ehdin itse avata suutani pyytääkseni anteeksi.

Toinen tapaus sattui erään kauppakeskuksen kioskijonossa. Itseäni toistakymmentä vuotta vanhempi mies rynni ohitseni ja tönäisi samalla. Anteeksipyyntöjen sijaan sain vihaisen mulkaisun. Ettäs kehtasinkin olla Hänen tiellään!

Aivan oikein. Ensimmäinen tapaus sattui Englannissa ja toinen koti-Suomessa Ärrän jonossa. Nämä ovat vain lukuisia esimerkkejä niistä käytösmalleista joita enimmäkseen kohtaan näissä maissa. Poikkeuksia molempiin suuntiin tietysti löytyy, sekä idiootteja että herrasmiehiä löytyy kaikkialta.

Suomesta tuntuvat vain sekä leidit että herrasmiehet olevan vähissä. Käytöstavat eivät ole teennäistä teitittelyä tai poskisuudelmia, vaan toisten huomioon ottamista. Sanat kiitos ja anteeksi ovat yhtä yleisiä kuin suurimman juorulehtemme asia-artikkelit.

Tuore tutkimus osoittaa, että Suomen koululaiset ovat maailman huonokäytöksisimpien nuorten joukossa. Onko se ihme, kun isäpappa näyttää mallia haukkumalla homoja ja neekereitä ja äiti muistuttaa pikku Elsa-Isabellalle tämän olevan maailman napa, muista viis.

Toki nämä ovat ääriesimerkkejä. Suurin osa vanhemmista tuskin on mölisijöitä jotka kannustavat lastaan itsekkyyteen ja huonoon käytökseen. Monet niistäkään, jotka eivät muista aina kiittää tai pahoitella, eivät välttämättä ole piittaamattomia tai tahallaan töykeitä, korkeintaan ujoja kuin teinipoika ekoilla treffeillä.

Oli huonon käytöksen syynä sitten töykeys, ujous tai välinpitämättömyys, malli tulee kuitenkin kotoa. On turha syyttää koulua tai yhteiskuntaa siitä, että opettaja soittelee perään tai lähettää kotiin epämiellyttäviä kirjeitä kun jälkikasvu on räkinyt taas kattoon tai lehmitellyt opettajaa. Lasten kasvatus ei ole koulun, yhteiskunnan tai Jonkun Muun tehtävä, se on vanhempien tehtävä.