Tampereen Hämeenkatu ei viikonloppuaamuisin ole yleensä kovin kaunis näky. Lasinsiruja, roskia ja eritteitä näkee (ja haistaa) lähes väistämättä jos sattuu harhailemaan keskustaan. Englantilaisen mielestä Tampere on kuitenkin uskomattoman siisti, myös sunnuntaiaamuna.
Epäilin tätä vitsiksi tai muuten vaan pään aukomiseksi, kunnes saavuin ensimmäistä kertaa aikuisiällä Englantiin muutama kuukausi sitten. Kadut muistuttivat lähinnä Helsingin Esplanadia vappupäivän aamuna. Ja entäs sitten talot? Luulisi, että riittää kun elää ikivanhassa kosteusvaurioisessa ja läpivetoisessa talossa jossa tuplalasitus on turhaa luksusta. Mutta ei, englantilainen kävelee kengillä kokolattiamatollansa ja heittää jalat sohvalle tiskattuaan ensin astiansa, joita ei kuitenkaan huuhtele pesun jälkeen.
Usein tuntuu että hygienia on täällä pelkkä vitsi. Koska niin normaalia asiaa kuin käsien peseminen ei ilmeisesti täällä opeteta kouluissa tai kotona, yleisissä vessoissa saattaa törmätä liiketunnistimella toimivaan valistusvempeleeseen, joka muistuttaa siitä kuinka saippualla pääsee eroon pöpöistä. ”Pesethän siis kätesi!” Tällä hetkellä tv- ja radiokanavilla pyörii myös valtion maksama mainos, joka opastaa suojautumaan ilkeitä bakteeripöpöiltä.
On kuitenkin yksi paikka jossa puhtaudesta huolehditaan: kuntosali.”Ei pyyhettä, ei sisäänpääsyä”, muistuttaa iso juliste urheilijaa salin aulassa. Jokaisen kuntoilijan on pidettävä mukanaan pyyhettä ja pyyhittävä jokainen laite käytön jälkeen. Tällä viikolla kuntosalin ovelle ilmestyi vieläpä samanlainen käsien desinfiointipömpeli kuin sairaaloissa on. Jos se possunuha tänne vielä iskee, on tietysti hyvä että sitä pääsee työpäivän,työmatkojen ja kaupassa käynnin jälkeen pakoon – kuntosalille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti